7.10 tiistaina olimme koululla ja suunnittelimme brasilialaisille ohjelmaa ja muuta suunnittelua.
Menimme iltapäivästä käymään hämeen linnalla ja sinne kävellessämme meillä oli kävelevä kokous eli luokka jaettiin n.kolmen hengen ryhmiin ja jokaiselle annettiin oma aihe eli tuleva tapahtuma mistä piti ideoida eri ohjelmaa yms.
mielestäni toimi kyllä tosi hyvin ja toimi mx. 3 hengen ryhmässä koska kun ulkona kävelee ja yrittää keskustella jostain aiheesta ja suunnitella niin muut mölyt peittää äänen sen verran että ei kaikkia osapuolia pääse mukaan keskusteluun eikä välttämättä kuule mitä toiset puhuu mutta muuten erittäin hyvä tapa laittaa aivot käyntiin ja ideoida asioita yhdessä. No niiiin ja sitten siihen meijän koulupäivän kohokohtaan eli kävimme hämeen linnassa ja meille oli opastettu kierros siellä. hieman kuvia alapuolella siitä.


![]() |
Kävelevä kokous - matkalla linnalle |
Opas oli erittäin hyvä työssään, kertoi linnasta mielenkiintoisella tavalla eikä kauaa selittänyt tietyssä pisteessä asiasta vaan kertoi lyhyesti, mielenkiintoisesti ja ydinasiat. Ainut mikä jäi häiritsemään oppaan käytöksessä oli se että aina kun oltiin siirtymässä seuraavaan paikkaan sanoi saman asian joka kerta mutta tommonen pikkujuttu mitä voi sitten miettiä omalla kohdalla jos joskus tulevaisuudessa päätyy vaikka oppaan hommiin.
Oli antoisa ja kiva päivä eipä siitä oikeen ole lisättävää :)
Hyvä, ytimekäs postaus :-) Toit hyvin esille päivän aikana oppimiasi asioita - hienoa!
VastaaPoista