Eli tässä siis pitäis esitellä itsensä joten tästä se lähtee :D
Meikä mimmi on helmi-katariina saarinen 18-vuotias mutta kutsutaan ihan vaan helmiksi ja asun tällä hetkellä hämeenlinnassa ja sen n. 3 vuotta täällä jo pyörinyt. Keskustaan muutto tapahtuu tällä viikolla jänskää!
Olen käynyt lukioo ja todennut että ei riitä motivaatio eikä oo mun juttu muita koulutuksia en ole kerennyt suorittaan näin nuorella iällä ja innolla ootan tulevaa kouluvuotta. Töissä olen kyllä ollut mm.kenkä-oskarilla, perus puhelinmyyntiä jippiiii ja raksallakin ja muita semmosia kesätyöjuttuja ja sellasta.
Harrastuksiini kuuluu lenkillä käynti mikä on tosin vähän kärsinyt kun polvet kettuilee ja salillakin käyn mutta sitä taukoo on tullut juurikin polvien takia ja alotan toisen vuoden sibelius-opistolla laulutunneilla käymisen sekä tykkään musiikista ja soitella aloittelijan taidoillani eri instrumentteja lähinnä ukkonooaa pianolla heh :D
Ja muita kiinnostuksen kohteita on piirtäminen, kuvaileminen (kameran kyllä myin vähän aika sitten) ja niitä nyt löytyisi vaikka mitä joten jätän lyhyeen..
Vapaa-aikani vietän kavereiden kanssa hengailuun, perheen kanssa oleskeluun ja vapaa-seurakunnalla tiimi-työskentelyyn ja siellä järjestelyihin osallistuen sekä erillaisissa tapahtumissa käymiseen.
Luonteestani kerron sen verran että tykkään jutella kaikenlaisille ihmisille ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin sekä ottaa kaikki porukkaan mukaan ja viettää rentoa hauskaa aikaa uusien ihmisten kanssa joten jännittävää alottaa vuosi Tavastialla!
ja alla hieman kuvaa mun pärstästä :)
Ja sitten voisin tähän koulutukseen liittyen kertoa mun matkakokemuksista
Olen tietysti käynyt näissä perus ruotsi, viro paikat ja suomessa matkaillut sen verran että viikon oon ollut kuusamossa mikä oli älyttömän ihana reissu koska siellä tuli patikoitua pieni karhunkierros ja koskenlaskeminen tuli koettua jne. Ja vähän kauemmaksikin suomesta olen päässyt matkailemaan eli olen käynyt rantalomalla Turkissa alanyassa ja kreikassa ja espanjassa fuengirolassa en muista enää kreikan kaupungin nimeä missä olimme ja kuviakaan matkoilta ei ole tullut tallennettua koska matkoista on aikaa ja nauttinut enemmänkin olostani kuin tajunnut nuorempana ikuistaa kuvina matkoja mutta kreikassa käytiin katsomassa hienoja raunioita ja vanhoja temppelirakennuksia ja muita hienoja nähtävyyksiä ja turkissa käytiin hienossa linnarakennuksessa sekä ajeltiin pitkin vuoristoja ja nähtiin pikkukyliä jotka siellä olivat pystyssä muita pidemmän matkan kokemuksia ei sitten ole mutta varmasti aijon niitä hankkia lisää ja lähden maailmalle katsomaan mitä sillä on tarjottavana :)
Hyvä blogin aloitus. Lisää vaan tekstiä ja kuvia :) Siitä se lähtee...
VastaaPoistaMainio meininki jes!
VastaaPoistasatua kompaten,lisää kuvia niin avot :)
Meijän luokan energia mimmi ehdottomasti !