lauantai 27. kesäkuuta 2015

Viimesiä viedään

Heij!
Niinkun otsikkokin jo kertoo niin aikalailla maaliviiva Aulangon Kievarissa häämöttää jo edessä.
Mun osuus tältä erää on enää viikko kesäkaupassa ja Campingin vastaanotossa.
On kyllä ollut paljon oppimista.


Ruoka on ihanaa. Tälläiselle opiskelijalle joka pyöräilee töihin ja omistaa muutenkin pohjattoman mahan, on taivas lautasen päällä kun tälläisiä annoksia saa syödä. Kokkimme Jukka on muutenkin todella hauska ja rento tyyppi. Vois melkein sanoa näin ruoka palkallisena harjoittelijana, että ruokailuhetki on päivän kohokohta. 


Ja silmiä hemmotellaan kun saa aina nauttia ihanista maisemista, kun polkee töihin. 
Okei pakko myöntää että on tullut muutaman kerran kirottua matkalla, kun joutunut polkemaan vesisateessa ( tyypillinen suomen kesä ) ja renkaat melkein tyhjinä. Mutta aina selvitty matkasta ja tämän neljän viikon jälkeen ihana huomata kuinka kuntokin kasvanut. Jaksaa paremmin töissäkin kun on aamun viimeisetkin väsymykset saanut karistettua matkalla. 


Tänään 27.6 kävi pieni kämmi. Kerkesin muutama päivä sitten kehumaan että voi kun oon ollut ahkera, kertaakaan en oo nukkunut pommiin! Ja sieltä se sitten tuli, että meikä tyttö nukkui aamuseltaan vähän pitempään. Noh ainakaan ei sen pahemmin myöhästytty kuin puoli tuntia, mutta ai että kun tuntu ikävältä. Oli niin hyvä putki ollut töissä, että harmitti todella paljon. Puhdistin omaatuntoani menemällä siivoamaan annen kehotuksesta vessoja ja yleisiä suihkuja. Aattelin että no nyt on sopivaa hommaa mulle kun myöhästyin jne. En mä kauaa kerennyt piiskaamaan itteeni kun kohta mut huudettiin jo aamupalalle. Jep. Kello 11 aamupalalle ja oih kuinka se olikin hyvää <3 Tulikin aika sopivasti sillä en kerennyt syömään aamulla mitään.
Ja vielä kuvasta puuttuu kahvi minkä nautin kera ihanien maisemian kievarin terassilla. 
Älkää lukijat luulko väärin, kyllä täällä hommiakin tehdään. Ei tää sentään mikään Disney prinsessa leffasta ole että linnat ja prinssitkin löytyy. 


Seuraavien kuvien teema on kesä ja kukat. Mä rakastan kukkia. Kaiken värisiä, muotosia jne.
Sari on aina kuulemma käynyt keräämässä kaupan kahvilaan kesäkukkia ja minä, sekä muut harkkarit ollaan sitä myös tehty. Säällä kun säällä niitä kerättiin. Vesisateessa ja auringopaisteessa, jos käsky käy niin sitä sit mennään. Tekis mieli kotiinkin kerätä mutta pyöräillessä ne menee kyllä ihan muusiks. Näyttää kahvila kyllä kodikkaalta kun on supisuomalaisia kesäkukkia pöydissä. Sekä terassi on nyt valmistunut kesäkaupan pihaan. On se hieno. Ja varmasti asiakkaatkin tykkää. Tuija siellä istutteli kukkia terassin kylkeen. Otti se elmerin ja jaminkin siihen assariks ja oli ihan hauska kattoo ikkunasta kun teki omia hommia, kun pojat oli siellä laittamassa kukkapenkkiä.


Kaikin puolin kyllä oon nauttinut. Ainahan tulee muutamia vastoinkäymisiä ja väärinymmärryksiä. Niistä pääsee hyvällä asenteella ja ajan kanssa eteenpäin. Kaikesta oppii. Varsinkin kun on työporukkakin jo aika tuttua niin osaa antaa myöten ja joustaa toisen ihmisen tavoille sopivasti. Kivaa on myös se, että vaihtelevasti on töitä. Vaikka ei superkiirettä oo vielä tullut, niin aika monipuolisesti ja suhteellisen rauhassa saa tehdä asioita ja opetella. Tälläistä täällä. Vielä viikko ja sit adios! Meitsin pieni kesäloma alkaa ja sit nokka kohti uusia paikkoja. Saa nähdä mihin tää likka päätyy :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti