lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kun en keksi edes otsikkoa

Moi.
Tuijotin aika pitkään tätä ruutua, ennenkuin sain päähäni ekan lauseen ja se on tää.
Jep Kalpalinnassa oon nyt vieläkin ja se on kyllä niin silmiä avaavaa ja yllättävää.
 Tuntuu että ikinä ei tiedä mitä tulevana työpäivänä tapahtuu. Kirjoitin jo Kalpiksen omaan blogiin vähän lyhyesti mitä tällä viikolla on tapahtunut ja voisin vaikka laittaa linkin siitä :)
klikkaatästä ! Oon oppinut paljon eri auktoriteettien kunnioituksesta ja kuinka tärkeetä se on varsinkin jos on töissä. Jollet oo itse yrityksen pomo niin yleensä työelämässä on niitä ylempiä johtajia joita meijän tulis kunnioittaa. ( toki myös muitakin ku vaan niitä johtajia ) Se että opin tän ja sen vielä että kuinka paljon se auttaa mua mun omassa työnteossa on helpottanut elämää hurjan lailla. Täälläkin on vaan niin paljon alaa tuntevia ihmisiä joilta oppii paljon kun vaan kuuntelee ja katselee kun he tekevät työtänsä. Ja aika usein oon huomannut myös sen, että oli sitten töissä tai koulussa tai missä vaan, niin jos mä kunnioitan mun johtaja-asemassa olevia ihmisiä, niin pystyn esimerkiski kertoon omia ideoita ja niitä jopa kuunellaan ihan eri tavalla ja voi olla että ne jopa tulee toteutetuks :) Lisään tähän väliin kuvan ettei oo liian kuivaa luettavaks :D


Tuntuu että kun tajuaa jonkun asian, niin ihankun olis uus ihminen! Haha mutta tää on kyllä todella paljon ollut mulle hyödyks. Se myös, että kun satun välillä olemaan todella impulsiivinen ihminen, niin kun kunnioitan muita ja pomoani terveellä tavalla niin vältyn sellasilta hektisiltä väärinkäsityksiltä ja loukkauksilta joita saattais sattua jos en kunnioittais ja olis kuuliainen.
On kyllä päässyt täällä perehtyyn liikeidean menetelmiin ja yritysmaailmaan, ja se on ruvennut mua kiinnostaan. Nyt varsinkin kun matkailuala on kovassa nousussa, niin siitä vois kehitellä joku oma pienyritys sitten kun valmistun. Tai eihän sitä tiiä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Oon todella kiitollinen siitä, että tulin Kalpalinnaan työharjoitteluun ja harmissani siitä että se kohta loppuu. Paljon oon saanut oppia ja paljon tehnyt virheitä mutta aina noussut ylös. Nyt kun pyöräily-kausikin on avattu ja laskettelukausi vetelee samaan aikaan viimesiään, niin on asiakasryhmiä molemmista lajeista. Mielenkiinnolla ootan tulevia työpäiviä ja miten niistä selviydytään. Helmi kiittää ja kuittaa!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Heissan maaliskuu!

Hupsista! voisko sanoo, kun en ole tänne kauhean aktiivisesti päivitellyt.
Se on ehkä ollut ongelma, minkä takia en tänne säännöllisesti ole päivitellyt on, että olen ollut niin täysillä viime viikkoina Kalpalinnassa töissä että oikeen tuntuu! Tässä kuva viime viikon tiistailta, ei kyllä enään noin komeesti oo lunta rinteissä.. kevät tulee!



Mietin että mistä tänne päivittelisin ja tulin siihen tulokseen että kerron asioita mitkä olen oivaltanut lähiaikoina. Ensinnäkin se on ollut todella hassua tajuta omiin luonteenpiirteisiin sopivia työtehtäviä ja työtovereita. Olen hyvin impulsiivinen ihminen ja jos on hiljainen päivä ja ei ole ympärillä ihmisiä jotka innostaisi tekemään jotain, niin voi että kyllä sitä jämähtää paikoilleen. Välillä sitä herää siihen, että hei! tässä on hyvä väli vaikka siivota paikkoja, taikka ideoida asioita. Olen sitä tehnyt muutaman kerran, kun on ollut hiljaisempaa, että käyn happihyppelyllä ja kiertelen hieman paikkoja, ja ihan vain mietin miten voisi ilman rahaakin parantaa kalpiksen yleisilmettä.
Työ on ollut hyvinkin fyysistä mistä oon aika yllättynyt, koska aika vaihtelevaa työtä se kumminkin on. Varsinkaan kun ei ole koulussa opiskelun takia tottunut niin fyysiseen, niin kyllä se nopeasti väsyttää. Onneksi ihminen sopeutuu nopeasti asioihin, ja olen tuohonkin sopeutunut ihan kiitettävästi. Sitä olen miettinyt, että kuinka parantaa järjestelmällisyyttäni. Huonosti mielestäni päivittelen esimerkiksi tänne. Onhan se ymmärrettävää että jos on kiire niin kotona ei kerkeä/jaksa ihan kaikkea taikka edes muista, jos on kalpis vaan koko ajan työnalla. Siitä oon tosi innoissani ollut, että Pirjo joka on välillä munkaa samaan aikaan ollut kahvilassa, niin antanut vähän neuvoja ja mielipiteitä, esim. blogijuttujen kanssa, ja kun Pirjo on opettaja niin sitä kielioppiakin saanut oppia lisää. Vaikka olisi vielä paljon korjattavaa näissä munkin teksteissä niin parempaan suuntaan oon menossa! Pilkkuja ja pisteitä löytyy ;)

Mieli on kyllä niin paljon virkeämpi, kun on terve ja aurinkokin paistaa! Jaksaa ihan uudella voimalla ajatella asioita, tehdä ja toteuttaa. Tunnistin itsestäni myös sen piirteen, että kun sitä itse kasvaa henkisesti, niin rupeaa huomaamaan ihmisissä tiettyjä piirteitä ja käyttäytymismalleja.Eli tykkään ajatella asioita omasta mielestä psykologisesti. Se on kyllä auttanut mua tässä työharjoittelussa. Jos vaikka työkaverilla on huono päivä ja sanoo kiukkusena mulle jotain, niin osaan siihenkin reagoida eri tavalla kuin ennen. Ei tarvi sitten miettiä mitä itse teki väärin, vaan voi iloisin mielen jatkaa töitä, ja yrittää piristää sitä työkaveria!

Nää muutama kuva tuotteista jotka oon tähän laittanu, on vuokraamon tuotteita mitkä on kauden poistotuotteita, eli alennuksessa. Se on ihan kiva, kun tälläsiä juttuja laittelee Kalpiksen facebook-sivulle, ja miettii miksei ite ostais pois kivalla hinnalla vaikka ens kaudelle omia suksia. No sit tulee tää opiskelija-budjetti vastaan heh. Ei enää tuu päästä juttua tähän päivitykseen, tulis muuten varmaan tositosi sekava. Eli katsellaan kun opin tänne päivittelemään paremmin!